Homepage

Rügen, Usedom & Fischland-Darss-Zingst

Tervetuloa saarillemme

Saksan suurin saari Rügen on kuuluisa liitukallioistaan sekä useista merikylpyläpaikoistaan kuten Binz ja Sellin. Usedom, toinen suuri saaremme, on yksi Saksan aurinkoisimmista paikoista. Siellä sijaitsevat tunnetut "Kaiserbäder": Ahlbeck, Heringsdorf ja Bansin. Fischland- Darss- Zingstin niemimaalta löytyy mm. kuuluisa merikylpylä Zingst.

Rügen

Rügenin saari on Saksan suurin saari. Sen pinta-ala on noin 930 neliökilometriä ja sillä on noin 580 kilometriä Itämeren rantaviivaa. Ainut tie Rügenille kulkee hansakaupunki Stralsundin kautta. Vuonna 2004 aloitettiinkin toisen sillan rakentaminen vanhan sillan viereen liikenneruuhkien keventämisen toivossa. Rügenille kulkee useita autolauttoja, ja kesäisin autolautat ovatkin varteennnotettava kulkuneuvo Rügenin saarelle matkustettaessa. Rügen on tunnettu liitukivikallioista, hiekkarannoista ja muista luonnon kauneuksista.

Fischland-Darss-Zingst

Fischland- Darss- Zingst on 45 kilometriä pitkä niemimaa Rostockin ja Stralsundin välillä. Kuten jo nimi sanoo, siihen kuuluvat läntinen osa Fischland, itäinen osa Zingst, ja niiden välissä Darss. Kuten Rügen, myös Fischland- Darss- Zingstin niemimaalla voit nauttia hienohiekkaisista rantalomista ja tutustua niemimaan luontoon vaikka patikoimalla tai pyöräilemällä. Täällä sijaitsee myös koko Vorpommernin alueen suurin kansallispuisto "Vorpommersche Boddenlandschaft".

Usedom

Usedomin saari on osaksi saksalainen ja osaksi puolalainen. Saksalaisen puolen pinta-ala saaresta on noin 370 neliökilometriä - puolalainen puoli noin 70 neliökilometriä. Usedom on Saksan aurinkoisin paikka. Tilastollisesti mitaten Usedomilla paistaa aurinko keskimäärin 1917 tuntia vuodessa. Usedom on mäkinen saari, jossa on paljon metsää. Usedom on tunnettu useista merikylpylä paikkakunnistaan, kuten Karlshagen, Zinnowitz, Bansin, Heringsdorf ja Ahlbeck. Näistä kolmea viimeisintä kutsutaan myös nimellä "Kaiserbäder", koska jo keisarinaikoina useat berliiniläiset, jopa itse keisarit viettivät lomaa näissä merikylpyläkohteissa. Usedom on vielä tänäkin päivänä suosittu rantaloman kohde monille berliiniläisille.

Satellite picture of the island of Rügen

The island of Rügen viewed from space. Service provided by Googlemaps

Island of Rügen map

Survey map providing street- and citynames of the island of Rügen. Service provided by Googlemaps

Satellite picture of the peninsula Fischland-Darss-Zingst

The peninsula Fischland-Darss-Zingst viewed from space. Service provided by Googlemaps

Fischland-Darss-Zingst map

Survey map providing street- and citynames of the peninsula Fischland-Darss-Zingst. Service provided by Googlemaps

Satellite picture of the island of Usedom

The island of Usedom viewed from the space. Service provided by Googlemaps

Island of Usedom map

Survey map providing street- and citynames of the island of Usedom. Service provided by Googlemaps



Bookmark:         

Bookmark at: Mr. Wong Bookmark at: Linkarena Bookmark at: Folkd Bookmark at: Yigg Bookmark at: Del.icio.us       

[ Baltic-Lagoon.net | Ostsee Tourist Info | Naturreich | Jetzt-Ostsee | Ostsee-Radtouren ]

Regional Tourismboard Vorpommern

Copyright 1998 - 2009 All Rights reserved

Realisation: Sitegeist, RFVV & Getev

 


 
 
 
 
 
Homepage • Tietoa sivuista