Perinteitä ja uusia tuulia

Yli viisisataa vuotta sitten keskiajalla myös Vorpommernin aluetta dominoi Pohjois-Saksan kaupunkien kauppaliitto hansa. Hansa hallitsi Itämeren kauppaa lähes täysin. Se rikastutti valtioita, vauhditti kaupungistumista ja perusti uusia kaupunkeja. Vorpommernissa hansakaupunkeja on yhteensä viisi.
Saksalaisten kaupunkien välinen liitto syntyi keskiajalla,1150-luvulla ja se sai nimekseen Hansa. Hansa oli löyhä kauppiaiden välinen liitto ja sillä ei ollut koskaan yhtä johtajaa. Päätökset tässä liitossa tehtiin epäsäännöllisin väliajoin pidetyillä hansapäivillä. Greifswald, Stralsund, Anklam, Wolgast ja Demmin kehittyivät tärkeiksi kaupungeiksi 1200-luvun puolivälissä, jollloin suurin osa niistä sai myös kaupunkioikeudet.
Greifswald
Caspar David Friedrich, joka on syntynyt Greifswaldissa, on yksi tunnetuimmista saksalaisen romantiikan maalareista. Jos tunnet hänen teoksiaan, tunnistat niistä tämän kaupungin helposti. Kolme suurta kirkkoa Pyhän Nikolain, Pyhän Marian ja Pyhän Jacobin kirkot, jotka on rakennettu 1200-1400- luvuilla,kuuluvat kaupungin kuvaan kuten myös useat puistot ja entinen kaupungin valli. Kaupungilla on rikas arkkitehtoninen perintö. Kaupungin keskustasta löytyy barokin, gotiikan, art nouveaun ja klassisen tyylin rakennuksia.Ajalta, jolloin Vorpommern oli Ruotsin vallan alla löytyy myös useita ruotsalaisia vaikutteita. Kaupungissa on myös kaunis keskiaikainen tori kaikkine kauniine rakennuksineen.
Stralsund
Stralsund on kaunis kapunki, joka on lähes kokonaan veden ympäröimä. Sen vuoksi Stralsundia myös kutsutaan pohjoisen Venetsiaksi. Vaikka kaupunki kärsikin sodassa suuria menetyksiä, vielä tänäänkin sieltä löytyy suuri määrä historiallisia rakennuksia, joista osa on jopa 800 vuotta vanhoja. Stralsundin vanha kaupunki on julistettu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi.
Anklam
Tämä noin 15000 asukkaan hansakaupunki sai vuonna 1292 kaupunkioikeudet. Arkkitehtonisesti tärkeitä rakennuksia ovat vahtitorni, 30 metriä korkea kivimuuri sekä torni, jossa säilytettiin ruutia. Kaupungissa on lisäksi kaksi tiilikirkkoa: Pyhän Nikolain ja Pyhän Marian kirkot . Ensimmäinen ihminen, joka koskaan on lentänyt, Otto Lilienthal, on syntynyt Anklamissa. Hänen kunniakseen kaupungissa on lentoaiheinen Otto Lilienthal- museo.
Demmin
Useat rakennukset todistaa tämän 13000 asukkaan pikkukaupungin merkitystä hansan aikaisena kaupunkina. Tutustumisen arvoisia paikkoja ovat katolinen kirkko, yli 100 vuotta vanha vesitorni sekä Luisen portti, joka on ainutlaatuinen, koska siinä on 27 alkuperäistä tornia ja 4 historiallista kaupungin porttia.
Wolgast
Tämä 13000 asukkaan kaupunki usein unohdetaan mainita kun hansakaupungeista on kyse, mutta itseasiassa Wolgast oli hansakauden aikana vähintään yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin Vorpommernin hansakaupungit. Tämä kaupunki mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1123 ja vuonna 1282 se sai kaupunkioikeudet. Keskiajalta peräisin oleva kaupungin ydin on suht hyvin säilynyt. Lisäksi tutustua voi mm. rahtialus MS Stralsundiin, joka pystyy kuljettamaan junan vaunuja kannellaan.